Tarina

Ilmarinen "takoja iänikuinen", kuten kalevalaisessa ilmaistaan. Sepällä oli paja, jossa työskenteli, mutta tämän ajan Ilmari työskentelee työhuoneessa.

Työhuone Ilmarin tarina alkoi, kun olin opiskelemassa kalevalaiseksi jäsenkorjaajaksi. Nimi taottiin kuumassa ahjossa, kun kirjanpitäjäni tarvitsi nimen yrityksen perustamisen yhteydessä. Ilmari oli jo valmiina, koska se on toinen etunimeni ja se henkii perinnettä Kalevalan seppäsankarina. Mutta mikä kuvaa muuten toimintaani nyt ja tulevaisuudessa?

Minulla oli vankka käsitys jo tuossa vaiheessa, jotta tulisin tekemään erilaisia hoitoja yritykseni nimissä, joten nimen pitäisi sallia muutkin hoitotyöt. Kuten alussa kerrottiin, ennen taottiin pajassa ja nykyään erilaisissa työtiloissa. Työhuone - se voi olla paikallinen tai voin tarvittaessa viedä työt eri paikkaan - Työhuone ja sen taidot ovat minussa.

Työhuone Ilmari alkoi kalevalaisen jäsenkorjauksen tilana. Pidin koko ajan avoimena sen, että mitä seuraavaksi opiskelisin ja hetken päästä olinkin jo valmistunut urheiluhierojaksi. Työhuone sai siis täydennystä ja mahdollisuuden hoitomuodon tarjoamisen samassa tilassa. Uutta oppia tulee jatkossakin, johon kuuluu tiiviisti syventävät opinnot Barral Instituutin sekä Upledger Instituutin parissa.

Keväällä 2023 siirryin vihdoinkin päätoimiseksi yrittäjäksi, jonka myötä Työhuone Ilmarin tiloissa Kangasalla ja Rautajärvellä ahjo on pidetty yhä kuumempana. Perinteinen puskaradio on nähtävästi toiminut vallan, joka on ilahduttanut minua ja samalla olen kiitollinen teille kaikille.

Tavataan Työhuone Ilmarin tiloissa pitäen ahjo kuumana.

Työhuone Ilmari,Kangasala, uusi osoite 1.1.2024

Jouduin muuttamaan uuteen osoitteeseen entisessä hoitotilassa ilmenneiden ilmanvaihdon ongelmien takia.  Uusi osoite on Vatialantie 2 D 13, Kangasala. Kohdassa "Työhuone Ilmari , Kangasala" on tarkemmat tiedot kohteeseen saapumisesta.

Avasin uuden, Työhuone Ilmari, Tammela,  Tampereelle keväällä 2024, joka sijaitsee Tammelan stadionin läheisyydessä. Lisäys oli luontainen uudistus vaimoni Ekokampaamo HiusSaagan kanssa, kun löysimme loistavan yhteisen liiketilan toiminnallemme.